Alkanutta vuotta voi hyvällä syyllä kutsua vaalivuodeksi. Huhtikuun eduskuntavaalien ja toukokuun europarlamenttivaalien myötä politiikka, puolueet ja ehdokkaat näkyvät tänä vuonna runsain mitoin niin mediassa, turuilla kuin toreillakin. Maanteiden varsille nousee taas kevään mittaan monenkirjava kokoelma erilaisia kylttejä ja lakanoita, joissa me ehdokkaat koetamme parhaamme mukaan muistutella äänestäjiä olemassaolostamme ja kaikista niistä hyvistä asioista, joita haluamme edistää.

Tästä politiikassa onkin lopulta kyse. Edistämisestä tai jarruttamisesta. On yritettävä edistää asioita, joita pitää tärkeinä ja tavoittelemisen arvoisina, ja jarruttaa sellaisia, joita pitää vahingollisina. Se, mitä nämä asiat eri ehdokkaiden kohdalla ovat, on tietysti näin vaalien alla varsin tärkeä tieto ja auttaa äänestäjiä arvioimaan ja vertailemaan ehdokkaita. Tässä kuvaan astuvat vaalikoneet ja mainokset, joissa ehdokkaat voivat esitellä näitä päämääriään, tai vaaliteemojaan, kuten niitä on usein tapana nimittää.

Itse pidän sanaa vaaliteema vähän huonona ilmaisuna. Siitä syntyy vaikutelma, että ehdokkaan teemat olisivat sidoksissa vaaleihin ja mietitty erikseen vain vaalimainontaa varten. Se on myös läheistä sukua vieläkin kielteisempiä mielikuvia herättävälle sanalle vaalilupaus, joka näin vuoden alussa vertautuu sujuvasti uudenvuodenlupaukseen: On kyllä vilpittömin mielin tehty, mutta pitää harvoin. Teemojen ja lupausten sijaan olisikin parempi puhua siitä, mitä pitää tärkeänä ja minkä puolesta on valmis laittamaan kroppaa likoon myös vaalien välillä, näin jääkiekkotermiä käyttääkseni.

Mainoksia ja niiden tuomaa näkyvyyttä tarvitaan myös siksi, ettei ehdokkuus yksinkertaisesti jäisi suurelta yleisöltä huomaamatta. Ei auta, vaikka olisi isompikin lakillinen hyviä ja kannatettavia ajatuksia ja vielä kyky edistää niiden toteutumista, ellei siitä tiedä kukaan. Niinpä kampanjatiimeissä ympäri Suomea pohditaan näinä viikkona kuumeisesti, miten asiat saisi puettua mainoksiin mahdollisimman tiiviiseen ja iskevään muotoon. Sitten vain toivotaan, että ne jättäisivät jonkin muistijäljen ehdokkaasta ennen päätymistään sytykkeeksi tai paperinkeräykseen.

Joku voisi muuten ajatella, että oman naaman näkeminen mainoksissa saattaa olla jossain määrin vaivaannuttava kokemus. Omasta puolestani voin vahvistaa tämän. Se hinta on kuitenkin maksettava, jos mielii olla mukana hoitamassa yhteisiä asioita. Ja minähän mielin.

Julkaistu Rantapohjassa 10.01.2019 00:01