Lauri

Olen oululainen, tarkalleen ottaen kiiminkiläinen poliisi, perheenisä ja poliitikko. Kotoisin olen Pudasjärveltä, jossa kävin kouluni lukioon saakka. Varhaisimmat lapsuusmuistoni ovat kuitenkin isäni synnyinpitäjästä Oulaisista, jossa asuimme muutaman vuoden 1980-luvulla. Siteet Oulaisiin ovat säilyneet ja isäni synnyinkoti Petäjäskoskella on ollut ahkeraan käytetty vapaa-ajan tukikohta.

Lukion jälkeen hain metsäalan koulutuspaikkoja, mutta poliisikoulutus vei mennessään. Ennen lukiota ehdin tosin opiskella yhden lukuvuoden Taivalkosken metsäoppilaitoksessa, joten ihan kokonaan ilman metsäalan koulutusta en jäänyt. Alan työtehtäviinkin ehdin tutustua monena keväänä puuntaimia istuttamalla. Kodin perintönä saatu kiinnostus metsää kohtaan on edelleen tärkeä osa minua ja näkyy monin tavoin elämässäni. Muilta kiireiltä liikenevä aika kuluu usein metsästyksen ja metsänhoidon parissa.

Olin jo yläasteikäisenä silloin tällöin töissä tätini maatilalla, jossa kasvatettiin lihakarjaa. Monina viikonloppuina hoidin perinteisen parsinavetan vaatimat tehtävät ihan omikseni, mikä oli nuorelle miehelle opettavainen kokemus. Maatilan töiden lisäksi olin kiinteistöhuollon tehtävissä, muun muassa ruohoa leikkaamassa ja aitoja maalaamassa. Paikallisen hirsitalotehtaan saha tuli tutuksi kesätyöpaikkana, ja lukioaikana työskentelin hampurilaisravintolassa illat ja viikonloput. Myöhemmin kesät kuluivat maanrakennushommissa lapiomiehenä. Ennen poliisikouluun lähtöä ajoin myös puoli vuotta betoniautoa. 32-tonnisen ja 5-akselisen kuorma-auton kuljettaminen oli sekin monella tapaa opettavaista ja vastuullista työtä. 

Elämäni aikana olen ehtinyt asua monissa kylissä ja kaupungeissa eri puolilla Suomea. Jo mainitsemieni paikkakuntien ohella olen asunut muun muassa Tampereella, Jyväskylässä, Limingassa ja Ahvenanmaalla, sekä armeija-aikana Kajaanissa ja Lahdessa. Näissä kaikissa on ollut hyvä olla ja elää. Suomi on hieno maa jokaiselta kulmaltaan. Omat eroavaisuutensakin erilaisilla asuinympäristöillä toki on, eikä vähiten siinä, millaisia palveluita niiden asukkaille on tarjolla. 

Näiden asumiskokemusteni myötä olen vuosien varrella huomannut, että palveluverkko on turvaverkko. Tätä käsitystäni on vahvistanut toistakymmentä vuotta kestänyt työurani poliisina. Ihminen tarvitsee elämänsä aikana monin tavoin yhteiskunnan tukea ja turvaa. Jos palvelut karkaavat ihmisten ulottumattomiin, on tarjolla pelkkää turvattomuutta. Eikä tämä tarkoita yksin poliisia, palokuntaa tai ambulanssia, vaan kyse voi olla vaikkapa tien auraamisesta tai terveyskeskuksen säilymisestä pienessä pitäjässä.

Nykyisessä työssäni nettipoliisina kohtaan jatkuvasti maamme turvallisuusympäristön muutoksen. Verkon kautta tuleva uhka on todellinen ja monitasoinen, ja koskettaa niin yksilöä, yhteisöjä kuin yhteiskuntaakin. Asian vakavuutta lisää se, että elämä tuntuu siirtyvän yhä enemmän tietoverkkoihin. Valeuutisointi, palvelunestohyökkäykset, maalittaminen, nettikiusaaminen, grooming, trollaaminen, vihapuhe, ihan vain muutamia mainitakseni, ovat kaikki tulleet enemmän tai vähemmän osaksi kokemusmaailmaamme. Nämä yhdessä ja erikseen ovat yhteiskunnan sisäistä vakautta ja turvallisuutta uhkaavia ilmiöitä ja niitä on kyettävä torjumaan entistä painokkaammin. 

Turvallisuus ja palvelurakenteen tasapaino maamme eri osissa ovat minulle asioita, joihin haluan erityisesti vaikuttaa. Tähän olen parhaani mukaan pyrkinyt luottamustehtävissäni Oulun kaupunginvaltuutettuna, sivistys- ja kulttuurilautakunnan varapuheenjohtajana, maakuntavaltuutettuna sekä Harvaan asutun maaseudun verkoston jäsenenä. Näitä asioita haluan edistää myös valtakunnanpolitiikassa, jos saan kansalta riittävän tuen tulevissa vaaleissa.